Kesä pääsi taas ihan varkain pyörähtämään elokuun puolelle ja se tietää sitä että lomailu ja löysäily saa pikku hiljaa loppua ja elämä alkaa palaamaan uomiinsa. Enää pari viikkoa lasten koulujen ja kerhojen alkuun. Normaaliin rytmiin palaaminen tuntuu oikeastaan jo hyvältä, saa taas päiviin järkevän rutiinin ja askareet loksahtaa paikoilleen.
Elokuu tuo tullessaan myös koiramaisia touhuja, Sisu esiintyy näyttelyssä ja vielä jännitetään päästäänkö mukaan ensimmäisiin ajokokeisiin. Sulon tekee myös ensimmäisen näyttely debyyttinsä, tosin vielä epavirallisesti, pentu kun on, ikää tulee tässä kuussa vasta 5kk ja juuri päästään iän puitteissa mukaan Mäyräkoirien monitoimipäivien Open Showun.
Minua pääsi siis puraisemaan näyttelykärpänen viime tammikuussa kun Sulon ja Sisun kasvattaja, Sari Vottonen, sai houkuteltua minut mukaan pentunäyttelyyn Sisun kanssa. Tai no, eipä hänen kamalasti tarvinnut suostutella, kunhan lupasi ettei minun tarvitse itse koikkelehtia koiran kanssa kehään, kyseessä kun oli elämäni ensimmäinen koiranäyttely, en edes katselemassa ollut ollut aikaisemmin!
Näyttely sinänsä ei meidän osalta mennyt ihan nappiin, koska Sisu oli sitä mieltä että käveleminen kehässä on ihan tyhmää hommaa, mutta yhtä kaikki, minä sain pureman ja siitä se on pikku hiljaa lähtenyt käyntiin.
Noviisejahan tässä ollaan edelleen, niin minä kuin koiratkin mutta pikku hiljaa sitä on tullut termit sun muut tutuiksi. Tässä koiria treenaillessa sitä melkoisen useastikkin tuntee itsensä melko kömpelöksi ja miettii miten ihmeessä tuon 4kk ikäisen elohopean saa pysymään paikallaan sekunnin sadasosaa kauemmin ja tuntuu että omat kädet on koko ajan solmussa ja niitä on aivan liian vähän. Mutta kuten Sari jatkuvasti muistuttaa, kokemus ja harjoitus tekee mestarin! Ja uskottava se on, meinaan sen verran näppärästi sai Sari Sisunkin liikkumaan, vaikka minulle koira näytti vielä viime keväänä ikään kuin kieltä kun olisi pitänyt liikkua kehässä!
Muutenkin täytyy todeta että meidän on ollut melkoisen helppo päästä tutustumaan näyttelyiden saloihin ja siihen maailmaan , joka on ihan omanlaisensa. Kuten myös jäljestykseen ja muihin juttuihin. Sari on jaksanut opastaa, neuvoa ja antaa vinkkejä matkan varrella. Itse kun olen melkoisen huono lähtemään uusiin juttuihin ja tunnustaudun superluokan jännittäjäksi, olisin tuskin lähtenyt mukaan tähän hommaan ilman kasvattajan tukea, kiitokset siis lähtee siihen suuntaan ja toivottavasti saadaan Sisun ja Sulon kanssa antaa vasta lahjaksi mahdollisuuden olla ylpeä kasvateistaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti